tiistai 21. elokuuta 2012

Syksy

Kesä on aika pitkällä. Jostain syystä kesäsäät tuli sopivasti lomien jälkeen, joten töissä on saanut nauttia ikkuna-auringosta. Loma oli ja meni, purjehtimaankin päästiin. Ensin käytiin Tammisaaren suunnalla 4 päivän ajan, ja kotiin lähtiessä ajettiin vielä kiville. Vammoja mentiin tarkastamaan Leeveneelle Lauttasaareen. Onni oli mukana eikä mitään kovasti vakavaa päässyt käymään. Vammat korjataan kauden jälkeen, syyskuun aikana. Karilleajon traumoista selvittyä lähdettiin itään Risukon ja Porvoon suuntaan. Kelit oli mitä oli, joten vajaan viikon jälkeen todettiin, että on aika tulla kotiin. Viimeisellä lomaviikolla käytiin vielä kahdesti Ormiksessa, kuten jokaisena viikonloppuna loman jälkeenkin. Sillä saralla siis on kehitystä tapahtunut; kissanristiäiset on karsittu aika minimiin.

Vielä on muutama viikonloppu aikaa ennen Leeveneen korjauksia, eiköhän keula kohise Porkkalan suunnille. Tulevana viikonloppuna on Venetsialaiset, joita jo pienen perinteen mukaisella porukalla mennään juhlistamaan. Saas nähdä, miten sujuu.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Vesille

Huolellisten (not) kevätkunnostusten jälkeen Awasome laskettiin veteen 10.5. Karttusen kyydillä. Saman tien nostettiin masto ja asennettiin purjeet, köydet ja kaikki  muu tarpeellinen ja tuotiin vene kotipilttuuseen Kivenlahteen. WC-pönttö falskaa vettä edelleen jostain, samoin kansi laskee vettä sisäpuolelle. Pysyy siis pilssi edelleen puhtaana. Harmillista, koska näistä vesivaivoista piti päästä eroon. Täytyy jatkaa veden kulkureitin selvittelyä, kivahan se olisi saada tilkittyä. Runko vahattiin kolmeen kertaan, Autosolin vaha Hempelin hiomatahnan ja kovavahan välissä oli loistava, täytyy muistaa jatkossakin.

Uutta siis tälle kaudelle:
-purjeet made by Meripurje
-hirvennahat ratissa
-mantookiverkot Rasmusta ja Wilmaa varten
-peräsimen osmoosi-pikakorjaus
-paljon pientä ja sekalaista kunnostushommaa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aprillia, aprillia!

Aprillipäivän kunniaksi korkattiin veneen kevättyöt. Listalla on mm. peräsimen putsaus, kuivatus ja maalaus, pohjan paikkamaalaus (pohjan remppa on vastassa ilman muuta vuoden-kahden sisään), vesitankin vuotokohdan etsintä jne. Ilahdutaavaa oli, että maalit lähtivät peräsimestä sangen helposti, joten siihen ei joudu käyttämään montaa päivää. Tärkeintä olisi saada se kuivumaan nyt, jotta maalaus onnistuu heti kelien lämmettyä.
Mantookiverkon virittely ja ratin nahkat ovat ne näkyvimmät ulkopuoliset muutokset, ja tottakai uutuuttaan kiiltävät Meripurjeet! Vanhatkin löytyivät, joten ne pääsevät uusiokäyttöön riippumattona. Jos vanha ompelumasiina jaksaa kangasta nakuttaa. Huhtikuun aikana pitäisi saada Awasome vesillelaskukuntoon, jos vaikka vappunakit söisi kelluvassa veneessä? Mene ja tiedä, viimeöinen lumisade ei ainakaan rohkaise tätä mielikuvaa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Puoli metriä

Suurena ennustajana sain sanottua, että tuskinpa menee puoli metriä lunta rikki. Menipäs sittenkin. Mökki on kestänyt myrskyt ja lumituiskut, joulunpyhinä taisi olla vuosikymmenen puhuri joka sai pudotettua muutaman veneen teloiltaan ja omistajat tolaltaan. Repeytyneitä pressuja oli paljon, tottakai.

Purjeet on tilattu ja hoidettu, jännityksellä odotan löytyykö vanhatkin neulomon nurkasta kuten sovittiin. Niistä tehdään mm. riippukeinu ja aurinkosuoja takapihalle. Jos riippukeinusta tulee hyvä, sellainen tehdään myös veneelle keulastaagin ja maston väliin pingotettavaksi. Peräsimelle ei ole kukaan jaksanut tai viitsinyt tehdä mitään, mutta keväällä on varattu viikko-puolitoista lomaa veneen askareita varten. Muita hommia ei kovin paljon ole, vesitankin vuoto on pahin ja ärsyttävin. Pohjaremppa odottakoon, kölisauma hieman irvistelee ruostetta mutta muuta pahempaa ei ole ainakaan vielä vesilinjan alla näkyvillä. Ja kun oikein miettii, kolmen kuukauden päästä olisi teoriassa jo veneilykeliä. Siihen ei ole pitkä aika.