tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kohti lomaa

Perjantaina se alkaa. Vene on laitettu omia tavaroita vaille kuntoon. Paitsi kompassi, joka livautti nesteet ulos. Kaupastahan niitä saa uusia. Lauantaina tai sunnuntaina Awasome lähtee kohti Ormista, riippuen kaupassakäyntimotivaatiosta ja tavaroiden kantoinnosta.

Itse seilaukset ovat olleet vähäisiä, Espoonlahdella eestaas. Kaikki viikonloput tähän asti olleet varattuja, joten eipä mahdollisuuksiakaan liikaa ole ollut. Toivotaan vielä lomalle samanlaista säätä, kuin nyt on ollut juhannuksesta eteenpäin. Vähempikin lämpö riittää, ja vähän enemmän tuulta. Ei liikaa kuitenkaan kumpaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti